
Blackbook.fi seuraa raumalaisen Markus Niemelän kilpailukautta USA:ssa Champ Car Atlantic -sarjassa.
Kauden 2008 testit jatkuvat Laguna Segassa maaliskuussa ja kauden ensimmäinen osakilpailu ajetaan huhtikuun 20. päivä Long Beachin legendaarisella katuradalla Kaliforniassa.
Markuksen formulaura pähkinänkuoressa:
Formula Fordissa mestaruuksia
Vuonna 2004 Markus ajoi ensimmäisen kautensa Formula Ford -luokassa ja voitti Suomen ja Ruotsin mestaruuden sekä Ruotsin STCC Formula Ford –mestaruuden. Hän johti myös Pohjoismaiden mestaruussarjaa mutta jätti viimeisen osakilpailun ajamatta, minkä takia hän sijoittui loppupisteissä toiseksi.
Formula BMV
2005-kaudella Markus siirtyi Formula Bmw –sarjaan Team Rosbergille. Kausi oli kolareiden värittämä, ja 20 kisasta 12 päättyi auton vahingoittumiseen kolarin seurauksena. Sarjan loppupisteissä Markus oli seitsemäs, voitti yhden osakilpailun ja saavutti yhden paalupaikan.
Formula Renault
Markus osallistui vuonna 2005 myös Formula Renaultin talvisarjaan Englannissa Manor motorsportin kalustolla, josta tuloksena oli 5. sija loppupisteissä ja koko sarjan kolmanneksi parhaan aika-ajajan titteli.
Kauden 2006 Markus ajoi Mark Burdett Motorsport -tallissa Formula Renaultin Englannin mestaruussarjaa. Alkukausi oli hieman
kankeaa, mutta tiimin sisäisten muutosten jälkeen loppukaudella Markus oli tasaisesti sarjan kärkikuskeja. Kauden parhaat tulokset olivat voitto, 2. sija, 3. sija, kaksi 4. sijaa, paalupaikka, nopein kierrosaika ja kaksi Driver of the day –palkintoa. Sarjan loppupisteissä Markus sijoittui seitsemänneksi.
2007-vuodelle Markus siirtyi monien vaiheiden jälkeen ajamaan Euroopan sekä Aasian mestaruussarjaa Formula Renault –luokassa. Kymmenen ajetun kisan jälkeen hän saavutti jo 2 voittoa, 2 kakkossijaa, 2 paalupaikkaa ja sai pisteitä jokaisessa lähdössä, jonka hän ajoi maaliin asti.
GP 2
Heinäkuun lopussa tarjoutui kuitenkin mahdollisuus siirtyä GP2-luokkaan, ja sen takia sekä Euroopan että Aasian Formula Renault jäi kesken.GP2 on Formula 1:n jälkeen maailman kovatasoisin kilpasarja ja ehdottomasti paras vaihtoehto F1-uran kannalta.
Tähän mennessä Markus on voittanut kilpailuja joka vuosi 6-vuotiaasta lähtien, ja sama menestys toivottavasti jatkuu myös tulevaisuudessa!
Kaudella 2008 Niemelä ajaa Champ Car Atlantic -sarjassa Brooks Accosiates Racing -tallissa.
Lähde/kuvat: www.markusniemela.com